Haikeutta ja hauskanpitoa

Jaahas, se on taas aika menny etiäpäin ja viikot alkaa vähenemään pikkuhiljaa Kreikassa elämisen osalta. Olo on jo nyt haikea, kun miettii että on enää noin 7 viikkoa jäljellä ennen Suomeen paluuta. Seitsemän viikkoa! Eihän se ole mitään!! Ehkä tietenkin moni muu olisi äärettömän onnellinen jos voisi viettää Rodoksella seitsemän viikkoa, mutta mulle tää tuntuu eriltä, kun täällä on jo oltu niin kauan. Niin, kolmen päivän päästä tulee täyteen 9 kuukautta siitä kun pakkasin pinkin matkalaukkuni ja nousin Ateenan koneeseen. YHDEKSÄN KUUKAUTTA! Herranjumala, tuntuu niinku olisin tullu tänne vasta jokunen viikko sitten. En mä halua tulla takas Suomeen!! Onko pakko? Onko ihan pakko jos ei oikeesti taho?? :(

Henkeäsalpaava hetki.

Meri on kaunis talvellakin. Kuva helmikuulta.

Rakastan Suomen luontoa, mutta kyllä palmut voittaa kuusimetsän!

No, tosiasiassahan mä voisin tänne jäädä jos oikeasti haluaisin. Ei kai mua täältä kukaan tuu repimään Suomeen väkisin. Paitsi ehkä äiti saattas tullakin... Mutta älkää huolehtiko, oi suomalaiset sieluttareni, en mä tänne kuitenkaan oo jäämässä pysyvästi. Ainakaan nyt. Tulevaisuuden suhteen en lupaa mitään, hehe! ;) Nyt kuitenkin haluan palata Ouluun ja jatkaa koulun loppuun. Valmistumisen jälkeen karkaan varmasti maailmalle hetkeksi tai toiseksikin, mutta loppujen lopuksi mulla ei oo mitään hajua minne haluaisin asettua aloilleni. Oon tulevaisuuteni suhteen todella avoin. Jos tuntuu, että haluan tulla takas Kreikkaan ja jäädä tänne asumaan (kaikista negatiivisista piirteistä huolimatta) niin sitten tuun ja jään tänne, mutta jos tuntuu et haluan ostaa omakotitalon Tyrnävältä niin sitten asetun sinne. Oon kyllä aina sanonukki, että oon semmonen fiiliksellä eläjä. Kuuntelen sydäntä, en järkeä. Tämä on usein aiheuttanu mulle vastoinkäymisiä, hankaluuksia, ja ongelmia, mutta kyllä tää elämäntyyli on tuonu myös mielettömän paljon iloa ja naurua, joten eiköhän tilanne oo suhteellisen sixty-fifty. Samalla linjalla jatketaan, ja kun koulun pitäis olla ohi parissa vuodessa, niin katotaan mitkä tuulet puhaltaa ja minne lähetään, vai lähenkö yhtään minnekkään!

Arki täällä on pyöriny samaan malliin ku aina ennenkin, paitsi kouluhommien kans vastustaa. Pari puolivalmista esseetä meni tuhoutumaan vahingossa, kun muistitikulle siirty virus yhen kopiointipaikan koneesta... No tässä vaiheessa ne tiedostot oli vielä mun tikulla, mutta sitten kaveri halus sitä tutkia, ja meni alustamaan koko tikun. Joo että kiitti vaan kaverille, tuhosi mun kolmen viikon työn ja mulla ei oo enää mitään mahollisuutta ehtiä kirjottamaan niitä kaikkia kadonneita sivuja uusiksi! Tiedän, et oma vika ku en ollu tehny varmuuskopioita, ja oma vika ku menin sen tikun kaverille ojentamaan... Mutta sanoin sata kertaa, et ne mun tiedostot on tällä tikulla, joten älä tee mitään tyhmää, okei? Ja sit se alusti sen. Joo. Kiitos. En tienny olisinko siinä hetkessä halunnu tappaa kaverini vai itseni, joten en tappanut ketään. V***u!!!

Kaiken lisäksi nappasin toiselta kaveriltani flunssan. Sängyn pohjalla kitisin pari päivää, salilta jäi päiviä välistä, ja edelleenki on aivan kaamee yskä. Uusimpana tulokkaana tänä aamuna nuha. Kertokaa mulle, että miten on maailmassa mahollista saaha flunssa ku ilmat on vähintään +25 astetta???!!! Tää on niin epäreilua ihmiskuntaa kohtaan!!

No, siinä vaiheessa kun tajusin, etten ehi kaikkia kouluhommia tehä vaikka kirjottelisin esseitä 24/7, niin totesin että antaa olla. Jätän vaikka yhen kurssin suorittamatta ja otan siitä suosiolla hylätyn. Mielummin jätän yhen kurssin tekemättä ja teen muut niin huolellisesti kuin voin, että rapisis mahollisimman hyviä arvosanoja. Toinen vaihtoehto olis tehä kaikki esseet sutasemalla vasemmalla käellä silmät kiinni, ja ottaa kaikista kursseista huonot numerot. Mutta koska en halua mitään paskoja numeroita loppuelämän muistoksi, niin mielummin jätän yhen kurssin tekemättä. Täällä nää mun opiskelemat kurssit on kuitenkin melkeen kaikki 'extraa', siis en saa niitä hyväksiluettua Suomessa. Joten ketä kiinnostaa jos jätän yhen kurssin suorittamatta? Ei ketään.

Ja siinä vaiheessa kun hyväksyy 'kohtalonsa', kohauttaa harteita ja haistattaa koko tilanteelle paskat, niin on heti paljo parempi mieli! Stressi poistuu ja elämä helpottuu. Löytyy yhtäkkiä aikaa hauskanpidollekin, kun ei tarvi enää kirjotella esseitä 12h päivässä yksin kotona. Niimpä vedimme parhaan ystäväni Simelan kanssa mekot niskaan, sotameikit naamaan, ja suuntasimme Rodoksen yöelämään kahtena perjantaina peräkkäin. Ja olihan meillä kyllä hauskaa! Tänä perjantaina aloteltiin ilta kahvilassa nimeltä Nargile, joka on intialais-tyylinen vesipiipun polttelupaikka. Kahvila oli aivan mielettömän ihana, tunnelma ihan mieletön, sisustus aivan ihana. Siihen vesipiippu, olut, ja ihana ystävä seuraksi, niin ei voi kun huokaista onnesta!

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Viimeaikaisista vastoinkäymisistä huolimatta olo oli yksinkertaisesti onnellinen!

 Tästä yllä olevasta kuvasta olen erittäin ylpeä. Miksikö? No siksi, kun pohjelihasten kasvua alkaa nyt selvästi jo erottamaan!! Ikuisena (?) rimppakinttuna oon kovasti tuijotellut peiliin ja harmitellut säälittäviä ruipeloita pohkeitani. Salilla pumpannu menemään, kärsinyt päiviä ja päiviä kestävistä lihaskivuista, silitellyt ja hieronut pohkeitani, laulanut niille ja lausunut lihaksen-kasvattamis-loitsuja (kyllä, itse keksittyjä). Ja nyt, vihdoin ja viimein, alkaa jotain lihasten rajoja erottumaan!!! HAHAA!!! Ja kyllä, treenaamiselle sydämensä menettänyt henkilö kiinnittää kuvissa huomiota aina lihaksiin. Onko tää hyvä kuva, miltä mun lihakset näyttää? Lihasten jälkeen huomio kiinnitetään vasta muihin (turhanpäiväsiin) kuvan ominaisuuksiin, kuten esim. kasvojen ilme ;D

Vesipiippua poskeen! Mauksi valitsimme forrest fruit...nam!

Vesipiipun poltteleminen on - uskokaa tai älkää - aivan mielettömän kivaa touhua. Turhanpäivästä se kyllä on, jos multa kysytään, ja varmasti monet osaa esittää siitä kaikkia terveysvaikutuksiakin (siis negatiivisia), mutta itse en usko kuolevani jos poltan vesipiippua puoli tuntia kerran viidessä vuodessa. Vesipiippu ei oo mulle itelle uus juttu, sillä Egyptissä käydessäni vuonna nakkikivipottukuokkalapio ostin itelle oman vesipiipun. Se on kyllä edelleenkin aukaisematta paketissa, ja varaston uumenissa... Mutta Suomeen palattuani se on pakko kaivaa esille! Ohan se vaan jännä kapistus :P

Kuva on laadultaan paska, mutta tärkeintä ehkä se, että yhteinen ilta parhaan ystävän kanssa vaatii myös yhteiskuvan! Ja toiseksi tärkeintä tietenkin toi mun pohje....;) Rimpulahan tuo on edelleen, mutta vajaassa kolmessa kuukaudessa on tullut ympärysmittaan 1,5cm lisää. Kasvaa kasvaa.... Hauikseen on muuten kans tullut samanmoiset 1,5cm lisää. Voi kuinka paljon iloa mittojen kasvaminen voikaan tuottaa naiselle! :D

Jos nään kiikun, siihen on pakko istua!

No vesipiippujen jälkeen suuntasimme sitten clubeille, jossa keikuttiinkin siihen asti, että viimeinen baari sulki ovensa. Kello oli tässä vaiheessa kahdeksan pintaan aamulla... Kreikassa ei nää lait oo ihan samaa tasoa Suomen kanssa! ;) Tai siis johtunee varmaan siitä, ettei niitä lakeja ole. Ja vaikka olisikin, ei niitä kukaan noudata. Tälläkin keskustasta löytyvällä baarikadulla on kiellettyä (=laitonta) soittaa musiikkia isolla, koska se sijaitsee keskellä asuinaluetta ja on täynnä kerrostaloja. Mutta tästä huolimatta jokainen clubi vääntää nupit kaakkoon, ja baareissa ei oikein kuule keskustella yhtään mitään, sillä vaikka huutaisi kaverin korvaan niin ei siitä oikeen paljoa selvää saa. Musiikki siis soi, ja kovaa. Baareilla onkin sitten ulkona kadunvarressa 'vahtijat' töissä, ja jos bongataan lähestyvä poliisiauto, DJ:lle lähetetään nopeasti viestiä led-valon avulla. DJ sitten kääntää musiikit todella pienelle, joskus jopa kokonaan pois, ja tanssiva baarikansa jähmettyy pariksi minuutiksi. Poliisiauton mentyä ohi bileet taas jatkuu! ;)

© Tasos Pasalaris

Erittäin suurta plussaa keskustan baarikatu saa siitä, että suurimmassa osasta klubeilla on TANGOT!!! Jes, tankotanssia! Ja ei, en osaa sitä pätkän vertaa, mutta voisi olla ehkä syytä opetella. Sillon se mun touhu saattas näyttää jopa tanssilta, eikä vaan hullun suomalaisen turistin heilumiselta...;) Mutta opetellaan se taito vaikka ens vuoden aikana Suomessa ollessa, ja sitten voin tehä kunnon comebackin Rodoksen tanssitangoille!

Okei, mun pitäs ihan oikeesti alkaa kirjotteleen näitä blogipäivityksiä useammin, koska näistä tulee viidentoista kilometrin mittasia. Tuskin näitä jaksaa ees kukaan lukea läpi, paitsi Joona. Terveisiä Jontulle! <3

Ensi kertaan beibet, ja meikä aikoo nauttia seuraavista seittemästä viikosta niin paljon kun vain on ikinä mahdollista! :)